Artikkeli

Artikkeli

9.10.2017 | Leena Stenman

Ei se nimi, vaan mitä se tarkoittaa

Muutoksessa ammattiviestijä etsii oikeita sanoja ja merkityksiä.

Tulipa elävästi mieleen korkeakoulufuusio kahdeksan vuoden takaa, kun luin Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan kannanottoa fuusioituvien yliopistojen (Tampereen yliopisto + Tampereen teknillinen yliopisto) uuteen nimeen. Pirkanmaan ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistymisen alla käytiin myös nimikeskustelua, ja ihan aiheesta.

Pelko siitä, että oma yhteisö "sulautetaan" osaksi toista, on aito ja ymmärrettävä. PIRAMKilaiset pohtivat: miksi luopuisimme omastamme ja suostuisimme toisen jo olemassa olevan nimeen? TAMKilaiset miettivät: häivytetäänkö meidän hieno oma historia, kun rinnalle tulee se toinen ammattikorkeakoulu?

Nimivaihtoehtoja silloinkin esitettiin, niitä punnittiin, ja lopulta tehtiin päätös. PIRAMKista tuli TAMK, muttei vanha TAMK, vaan aivan uusi. Keskustelua voi jatkaa loputtomiin, mutta jossain vaiheessa on tehtävä ryhdikkäitä linjapäätöksiä, jotta päästään eteenpäin. Tässä työssä uutta TAMKia auttoi brändäys: uuden identiteetin määrittely, uusi sanoitus, uusi visuaalinen ilme. Näiden avulla päästiin alkuun, eikä jäänyt epäselväksi, että vanhaan ei ole enää paluuta.

Olihan meillä PIRAMKilaisilla oma identiteettikriisimme. Joillakin se kesti 10 minuuttia, joillakin vuoden tai kaksi, jotkut eivät päässeet siitä yli koskaan. Mutta valtaosa porukasta näki uuden tilanteen mahdollisuutena, ja se oli tärkeintä. Tulokset puhuvat puolestaan.

Sanavalinnat ovat äärimmäisen tärkeitä tilanteessa, jossa osapuolilla on erilaisia näkemyksiä tulevaisuudesta ja jossa on tunteitakin pelissä. Viestijät liikkuvat neutraalilla alueella ja yrittävät löytää oikeita tapoja ilmaista asioita niin, että jokainen mukana oleva tunnistaa kuuluvansa joukkoon. PIRAMKin ja TAMKin sisällä muutosviestintä rakentui ajatukselle, että olemme yhdessä rakentamassa jotakin uutta. Millainen siitä uudesta tulee, riippuu meistä itsestämme.

Muutos ei tapahdu hetkessä, sille on annettava aikaa – ja hieman buustiakin. Kati Kerosen ja Katri Tannin tuoreessa Sisältöstrategia – Asiakaslähtöisyydellä tulosta -kirjassa korostetaan brändin rinnalla sisällön merkitystä ja yhteisön osallistamista sen näkyväksi tekemiseen ja siitä puhumiseen.

PIRAMKin ja TAMKin fuusiossa meni noin kaksi vuotta, että oma väki lakkasi puhumasta ”meistä” ja ”niistä”, ja yhteinen nimi alkoi tuntua omalta. Näin tulee käymään myös Tampereelle syntyvässä uudessa yliopistossa ennen pitkää. Sitä ennen koko korkeakouluyhteisö ansaitsee uuden näyttävän startin. Ja ihmiset, jotka ovat rakentamassa uutta yhteisöä, ansaitsevat syyn puhua ylpeästi – meistä.

Lue lisää Pirkanmaan ammattikorkeakoulun ja Tampereen ammattikorkeakoulun fuusioviestinnästä: Entäs ny? Muutosviestintää sarjakuvan keinoin (PDF), PIRAMK ja TAMK 2009–2010 (Anne Autio, Nina Riutta)


Leena Stenman on TAMKin viestintäpäällikkö ja Tampere3-viestinnän ja markkinoinnin projektiryhmän jäsen

 

 

 

Ei kommentteja "Ei se nimi, vaan mitä se tarkoittaa"

Kommentoi "Ei se nimi, vaan mitä se tarkoittaa"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

 
 

#Tampere3 Blogi

 

Viimeisimmät kommentit

Ei kommentteja