MurMur

MurMur

MurMurin tuolit tukevat luovaa työtä

MurMur-tiimi on kehittänyt uudenlaisen huonekalukonseptin, joka eläytyy ja mukautuu ympäristöönsä tilanteen mukaan. MurMurin kehittelemät tuolit sopeutuvat toimisto- ja yhteistiloihin ja luovat rennon ja luovan ilmapiirin. Tuoleilla on omat luonteensa, ja ne esimerkiksi reagoivat kosketukseen. MurMurin tuolien teknologian taustalla on palvelumuotoilua, sensoriteknologiaa ja IoT-ratkaisuja.

MurMur-tiimi koostuu Tampereen yliopiston pelitutkijoista. MurMurin kehittämisen taustalla oli halu löytää uusia tapoja parantaa työtilojen käyttäjien tuottavuutta, viihtyvyyttä ja terveyttä. Näitä tavoitteita lähdettiin edistämään pelillistämisen avulla. Tuloksena oli toimistohuonekalu, joka reagoi kosketukseen kikattamalla, tervehtii käyttäjää ja elollistaa ympäristöä.

MurMur-tuolit tukevat luovaa ja leikkisää työilmapiiriä, millä on MurMur-tiimin tutkijoiden mukaan suuri vaikutus viihtyvyyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Etenkin luova työ vaatii ärsykkeitä, jotta työympäristö säilyisi dynaamisena. MurMurin tuolit on suunniteltu mukautumaan siten, että ne tukevat leikkisää ilmapiiriä, mutta eivät häiritse työntekoa vaan sulautuvat luontaiseksi osaksi työympäristöä.


Lisätietoa:

Annakaisa Kultima, projektipäällikkö
annakaisa.kultima (at) uta.fi
050 443 7258