Artikkeli

Artikkeli

Kiire ei saa latistaa uutta korkeakouluyhteisöä

23.5.2017

Tampere3:n projektijohtaja Marianne Kukko sanoo, että uusia näkemyksiä syntyy vain rauhassa rakentamalla. Hän pitää tärkeänä, että henkilöstö tutustuu toisiinsa kasvokkain.

Kaiken ei tarvitse olla valmista, kun uusi tamperelainen korkeakouluyhteisö reilun puolentoista vuoden kuluttua syntyy. Paljon on tehtävää ja kiirettäkin on, mutta Tampere3:n uusi projektijohtaja Marianne Kukko sanoo, että kiireellä puskeminen kaikilla rintamilla voisi jopa latistaa uuden korkeakouluyhteisön mahdollisuudet.

– Tässä on mahdollisuus kaikkeen hienoon! Asioita kannattaa katsoa rauhassa ja aivan uudella tavalla, on kyse sitten opiskelusta, tutkimuksesta tai tukipalveluista, Kukko sanoo.

Koska tekemistä on paljon, tarvitaan priorisointia. Ensin toteutetaan ne asiat, jotka on aivan pakko saada toimimaan ennen tammikuuta 2019. Toisaalta esimerkiksi uuden korkeakouluyhteisön brändi pitää valmistella hyvissä ajoin ennen vuoden 2019 alkua, jotta sitä voidaan markkinoida uusille opiskelijoille.

Kiire on Kukon väitöskirjan mukaan yksi tärkeimpiä syitä sille, miksi tieto ei kulje organisaatioissa.
– Jos ei ole aikaa jakaa tietoa, tieto panttautuu. Jos ei ole aikaa kypsytellä omia ideoita ja pysähtyä tiedon äärelle, ei synny pohjaa uusille innovaatioille, hän sanoo.

Panostaminen tiedonkulkuun kannattaa

Kukko väitteli vuonna 2013 Tampereen teknillisestä yliopistosta aiheenaan tiedonkulun haasteet ohjelmistoalan yritysten kasvussa. Samat haasteet koskevat hänen mukaansa myös uutta korkeakouluyhteisöä.

Marianne Kukko on kolmen tamperelaisen korkeakoulun kasvatti. Tampereen yliopistosta hän on valmistunut maisteriksi ja tehnyt TAMKissa opettajan pedagogiset opinnot.

Projektijohtaja Marianne Kukko

  • Väitellyt filosofian tohtoriksi 2013 TTY:ltä tietojohtamisesta.
  • Valmistunut KTM:ksiTampereen yliopistosta 2002.
  • Työskennellyt aikaisemmin ohjelmistofirmassa, tutkijana Tampereen yliopistolla, tutkijana, opettajana ja kehittämispäällikkönä Tampereen teknillisellä yliopistolla sekä hallinto- ja kehittämisjohtajana Sasky koulutuskuntayhtymässä.
  • Pyöritti 2003–2008 sisartensa kanssa belgialaisten suklaakonvehtien maahantuontiyritystä ja Pientä Suklaapuotia Tampereen Aleksanterinkadulla.
  • Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi alakouluikäistä lasta.
  • Harrastaa juoksua ja muuta liikuntaa.
 

Tietojohtaminen alkoi kiinnostaa häntä jo graduvaiheessa. Tuolloin Kukko työskenteli pienessä softafirmassa.

– Firma kasvoi voimakkaasti, ja kiinnostuin siitä, miten yrityksissä voidaan kasvusta huolimatta pitää kiinni välittömän tiedonjaon mahdollisuuksista.

Jos tieto kulkee organisaatiossa huonosti, seuraukset voivat olla arvaamattomia. Jos esimerkiksi aina vain samat ihmiset vaihtavat tietoja, uusia näkemyksiä tai ratkaisuvaihtoehtoja ei synny.

– Toisaalta jos tieto kulkee väärään aikaan väärälle foorumille, voi syntyä väärinymmärryksiä tai vääriä päätöksiä, Kukko sanoo.

Ihmisten pitää tuntea toisensa

Tiedonkulkua jarruttaa myös johdon esimerkin puute. Pomojen pitäisikin hänen mielestään varata aikaa esillä olemiseen ja vuoropuheluun. Ihmisten pitää myös tuntea ja luottaa toisiinsa.

– Sähköisillä välineillä ei voi täysin korvata kasvokkain kohtaamista. Tampere3:ssa täytyy kehittää tapoja kohdata toisiamme myös epämuodollisesti. Ihmiset eivät tutustu kunnolla, jos näemme vain kokouspöydissä.

Kukko aloitti työssään huhtikuussa. Ensimmäisinä työviikkoinaan hän on pyrkinyt elämään kuten opettaa ja tavannut koko joukon oppilaitosten – ja sidosryhmien kuten opetus- ja kulttuuriministeriön – sekä kaupungin johtoa. Lisäksi hän on tavannut henkilöstön ja opiskelijoiden edustajia.

– Tällaisen kokonaisuuden rakentamisessa on tärkeä kuulla monien ihmisten näkemyksiä. Jos jäisin työhuoneelleni, olisi riski, että kuulisin vain yhdenlaista viestiä.

Kolmannella työviikollaan Kukko oli mukana Tampereen raatihuoneella, kun perustajajäsenet allekirjoittivat säätiöyliopiston perustamisasiakirjan. Seuraavat suuret askeleet ovat yliopistosäätiön rekisteröinti ja hallituksen muodostaminen. Uusi hallitus on toivottavasti kasassa juhannukseen mennessä.


Teksti: Mari Valkonen
Kuva: Jonne Renvall