Kirjoittaja

Kirjoittaja

Kirsi Reiman

Koulutuspäällikkö Kirsi Reimanilla on pitkä kokemus korkeakoulutuksen eri tehtävistä. Parhaillaan Kirsi Reiman valmistelee konsistoritoiminnan käynnistämistä ja koordinoi konsistorille tulevien asioiden valmisteluja.

13.4.2018 | Kirsi Reiman

Konsistorin työskentely käynnistyy ainutlaatuisessa tilanteessa

Vasta valittu, huhtikuun 19. päivänä työskentelynsä aloittava konsistori on tutkimuksen ja koulutuksen keskeisin päätöselin uudessa Tampereen yliopistossa. Konsistorin tehtävänä on heti alkuun linjata keskeiset tutkimuksen ja koulutuksen periaatteet uuden yliopiston toiminnan käynnistämiseksi 1.1.2019. Lisäksi konsistori nimittää yliopiston hallituksen jäsenet.
Kommentoi